![]() |
Trio Tosi jo pelkkänä orkesterin nimenä aiheuttaa
varmasti sinussa hämmennystä ja jopa närää.
Ratkaisu on kuitenkin yksinkertainen:
TOmi ja SImo…Yllätys!
Triohan tarkoittaa kolmea taiteilijaa.
Tässä orkesterissa on kuitenkin vain kaksi taiteilijaa,
mutta myös manageri Jukka lasketaan kyseiseen lahkoon.
Managerin tehtävänähän on luoda orkesterille väylä
kentälle,
ja näinä kovina aikoina ilman korrelointia ja kosketuspinnan
säilyttämistä kenttään orkesterilla ei juurikaan ole
mahdollisuuksia
edetä urallaan.
Tämän orkesterin managerille voi esittää orkesteritoiminnan
edistämiseen liittyviä kysymyksiä lähettämällä
sähköpostia
osoitteeseen jukka.korkee@dnainternet.net
Orkesterin genreä voi olla hieman vaikea hahmottaa,
koska taiteilijoiden tavoitteena on toteuttaa kaikki musiikin
eri tyylisuunnat.
Seuraavaksi on jo vihjailtu tulevasta rap-julkaisusta ja
siitä eteenpäin orkesterin tuotannosta ei voi edes esittää
arvailuja.
Jäädään siis odottamaan yhdessä. Joka tapauksessa Trio
Tosin
ensimmäinen cd-julkaisu, Kesä-03, on tosi.
Musiikki herättää ilmiselvästi sekalaisia tunteita erilaisissa
ihmisissä.
Soittamisen laatu sovituksineen kirvoittaa mielen herkäksi.
Sanoitus käy tanssijalkaan mukavasti, ja muutenkin musiikin
rytmissä on tasapainoa.
Noormarkkulaisen Kämppä-studion soundi kuulostaa jälleen kerran
valtavan hyvältä, jonka ansiosta orkesteri on lupautunut käyttämään
samaa kalustoa ja samaa studiota kaikissa tulevissa tuotannoissaan.
Allekirjoittaneena suosittelen lämpimästi äänitteen
lataamista näiltä sivuilta jo tänään.
![]()
mus.dir.cant. P. Jäykkä
| Kuuntele myös haastattelu |